sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Hitto että mä rakastan tota hevosta!

Leevin kanssa ollaan puuhasteltu nyt reilu vuosi, mä oon oppinu paljon uutta, mutta ennen kaikkia mä oon löytänyt sen hyvän ystävän joka aina osaa yllättää ihanuudellaan ja höppänyydellään. Otetaan esimerkkinä tähän eilis aamu: Menin tallille 8 jälkeen, ja otin Leevin liinan päähän ajatuksena juoksuttaa enimmät virrat pois, koska Kamilla oli tulossa illalla mun kanssa ratsastamaan. Heti, kun annoin Leeville vähänkään liinaa, lähti pukkirodea (en oo muuten ennen nähnyt Leeviltä, meidän vanhukselta) tuollaista hyppyloikka näytöstä! :D Noh, ei siinä mitään, annoin hänen rauhassa juosta ja hömpötellä (välillä L näyttikin oikein liidokkaita askellajeja!).
Kun L oli juossut oman aikansa, päästin hevosen irti ja leikittiin hippaa. Leevi sai olla hippa ja ottihan se mut pari kertaa kiinnikkin. Oon niin ylpeä kun L on oppinut tulla luokse jos menen kyykkyn. En oo ennen kokeillut tätä että mä menen toiseen päähän kenttää kyykkyyn ja L on toisessa päässä. Mun ei tarvinut kuin kerran kutsua hevosta nimellä niin se jo lähti höristen tallustamaan mun luokse. Ihana kaveri.
Mieleeni pilkahti ajatus varusteettomasta hömpöttelystä. Kapusin selkään klapin päältä ja kierreltiin kenttää ympäri. L toimi kuin ajatus ja mä olin taivaassa. Mikään ei sillä hetkellä auringon noustessa tuntunut yhtä ihanalta, kuin hevosen lämpö ja ajatus siitä, että meille on vuodessa syntynyt näin iso luottamus.

Illalla Kamilla siis tuli taas ratsastamaan mun kanssa Leevillä. Kamilla meni aluksi tehtävää ympyrällä puomien kanssa. Sitten vaihdettiin ratsastajaa ja kapusin Leevin selkään. Lopulta hypättiin 60cm pystyä kaarevalla uralla. Ei olla ennen kokeiltu ja meni tosi hyvin. nyt en osaa muuta sanoa. kuin: mulla on ihana ystävä.


keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Uusi talli uudet kujeet

Moi kaikille!
Musta ei ookkaan nyt hetkeen kuulunut mitään blogin puolella. Nyt tiivistettynä kaikki syksyn kuulumiset:
- Leevi ja Veikko muuttii uuteen kotiin, Halsualle Karhulahden tilalle. 
- Kävin viikon pyörähdyksen Gran Canarialla T:n perheen kanssa.
- Sissi lähtee takaisin kasvattajalle 28.10, eli tämän viikon perjantaina.
- Käyn muutaman kerran viikossa aamulla liikuttamassa yhtä hevosta kokkolassa, Veljeä.
- 7.11 alkaa työharjoittelu
- Ensi syksynä toivottavasti opiskelen Perhossa hevosharrasteohjaajaksi.
- Alan oriflame-edustajaksi (voin luvata että arvontoja on tulossa)

Siinä nyt äkkiä tiiviisti kaikki mitä en tänne ole vielä kertonut :D

Nyt sitten lisää tietoa edellä mainituista niin pääsette kärryille:

Eli L&V muuttivat Karhulahteen lokakuun alusta. Alan käymään Leevillä velmennuksissa n. 2x/kk ja pyrimme siis ensi kaudelle kisaamaan säännöllisesti. Minkäänlaista tavoitetta en ole asettanut, mutta tällä hetkellä hyppäämme itsenäisesti n. 70cm. Kuten varmaan viime Torpan kisoista muistatte, 30cm meni ihan hännille, joten niin pienillä luokilla emme aloita, luultavasti aloitamme 50-60 ja hallikauden loppuun mennessä, kisakauden loputtua olisi mukava jos mentäisiin sujuvasti 70 rataa. Leeville pitäisi löytää uusi koulusatula, kieffer on liian leveä. Sitä pystyy kuitenkin käyttää, mutta alla pitää olla topattu satulahuopa ja paksu karvaromaani. Ollaan katseltu joustorunkoista, että vinkkausta jos jollakin tutulla sattusi olemaan! Tulevana lauantaina Kamilla tulee hyppäämään Leevillä, koitan keksiä jonkinlaista tunnin tynkää. Samalla kummityttöni Elli 1v10kk tulee ekaa kertaa elämässään ratsastamaan, saa mennä alku ja loppukäynnit. Voisin kuvata lauantaista talli mydayn.




MUITA HEVOSUUTISIA

Elokuusta lähtien vuokraamani poni Sissi lähtee siis tämän viikon perjantaina kasvattajalleen. Oon todella kiitollinen, että pääsin ratsastamaan noin hienoa ponia! Sissi opetti mulle paljon näinkin lyhyenä aikana, ja kerettiin kokea monet naurut ja muutamat turhautumiset. Jos joku etsii huippuponia esteille, miksei koulupuolellekkin, pistäkääs viestiä! Kiitokset Sissille ja Lindvalleille tästä ihan huipusta ,ahdollisuudesta! 



Veli on 11v jättipoika, Vaativa A tasoinen kouluratsu (oikein naurattaa, että mun alla noin hieno hevonen!) Veljen kanssa ollaan menty myös vähän eteenpäin, poika tarvii tooosi rauhallisen käden. Mä en ees osaa kirjottaa mitään Veljestä, se on niin hieno!



Mulla on kauhea videonkuvaus innostus, ja tää kirjoittaminen on menettänyt ihan täysin motivaation. Joten saas nähdä alanko kuvailemaan enemmänkin vidoeita, kuin kirjoittelemaan!



keskiviikko 24. elokuuta 2016

-kokkolaan asetuttu

Noniin, nyt palaillaan sitten kunnon tekstin kanssa tänne ruudun taakse. Taaskaan varsinaista aihetta mulla ei taaskaan ole, mutta löpötellään nyt sitten kaikkea sekalaista.
Puhuttiin tänään Leevin omistajan kanssa, että jätkä siirtyis vuoden vaihteessa tänne Kokkolaan entiselle ylläpitäjälleen takaisin, jotta omistajalla riittäisi aikaa varsansa radalle laitamiseen yms. Ehdotin hulluna, että mitäs jos alkaisin puoli-ylläpitäjäksi, ja siitähän omistaja tykkäsi; kiva kuulla että munki suusta kuullaan välillä hyviä ideoita ;D.
Kävin viimeviikon torstaina ratsastamassa tulevaa vuokraponiani, ponista joskus liosää, mutta jos omistajilta lupa saadaan, tulen julkaisemaan täällä kuvia ponista. Käyn ratsastamassa ponilla 1-3x/vko, riippuen tarpeesta. Herranen aika että sillä oli aluksi todella vaikea ratsastaa! Mutta loppua kohden alkoi löytymään niitä yhteistä nappuloita. Huomenna menen seuraamaan valmennusta kyseisellä ponilla. Ensiviikolla kuvittelisin että varsinainen vuokraus alkaisi.
Mulla oli eilen myös pienoinen hiuskriisi: värjäsin cameleon vaalennusvärillä hiuksiani, eivätkä nämä vaalentuneet yhtään, näistä tuli oikeastaan vain keltaisemmat. Mutta ostin sitten tänään lilan sävytteen ja sekoitin sitä vähäsen hoitoaineeseen ja iskin värin päähän. Jos näistä nyt tulis sitten mieleiset. Katsotaan ja toivotaan!
Viikonloppuna ois venetsialaiset täällä kokkolassa, ja jäänkin tänne niitä juhlistamaan kavereiden kanssa.

Haluaisitteko kämpän esittely postausta? Tekisi kauheasti mieli kuvata sellainen!


vähän tb kevääseen kun ei mulla nyt mitään järkeviä uusia kuvia ole

torstai 18. elokuuta 2016

-kouluvuoden starttaus

Ja näin vain on startannut mun viimeinen kouluvosi käyntiin. Kirjoittamaan olen hamuillut joka ilta, mutta aina on tullut jotain muuta menoa sitten.. Nimittäin meillä täällä asunnolla on vessan putket sanotaanko näin, tukossa. Ja pahasti oavtkin. Täällä ei nimittäin käydä asioilla eikä suihkussa, kivaa eikö? No, onneks on abc joka on myöhään auki ja koulussa pääsee suihkuunkin, toki en ole käynyt, ei oikein nappaa! :D Mutta tänään tulee putkimies niin toivottavasti saadaan nuo asiat kuntoon.
Tänään vielä yksi jännittävä juttu, meen kokeilemaan yhtä ponia, jota ehkä alan vuokra/liikuttaa. :) TAas on vaikea keksiä mitään tekstiä mutta palaillaan taas pian!

keskiviikko 3. elokuuta 2016

-jännät paikat

Heipparallaa!
Kiirettä ja tohinaa on pitänyt muuton puolesta, muttaonhan tässä yksi toinenkin jännä juttu tapahtumassa.. Huomenna nimittäin tämä vauva täyttää muka jo 18. Se tarkoittaa mun kohdalla sitä, että golffi starttaa 9.00 mun viimeiselle ajotunnille ja 9.55 on se jännä juttu; inssi. Siitähän siis päästään läpi, ei oo muuta vaihtoehtoa! :D
Huomenna viedään meidän asunnolle sänky ja sitten siellä alkaakin olla jo kaikki, vain vaatteet ja se tärkein (nimittäin ruoka) puuttuu. Oon kirjoittamassa muutosta postausta, se tulee siis tässä elokuun puolella luultavasti ennen kuin koulut starttaa. Mulla alkaa siis 15.8 lähihoitajan koulutuksen viimenen vuosi, ja toukokuussa mun pitäis olla muka valmis mielenterveys- ja päihdentyö hoitaja! APUA.
Leevin kans laukkaa ollaan saatu taas paljon paremmaks, ja ollaan paljon maastoiltu. Pihatto on nyt remontissa, joten hepat on koko ajan pihalla. Tämä nyt oli taas tämmöinen pikainen kuulumis postaus.
P.S pakko nyt vielä lisätä että haettiin tänään mulle auto! Siitäkin tulee varmasti täällä näkymään muutama vilahdus.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Talutusratsuna ja kysymyspostausta

Taas kuulumisia kun ei oikein muutakaan postausaihetta ole nyt vielä.
Tässä aloittelen muokkaamaan sitä meidän maasto-reissu videota ja julkaisen senkin sitten joskus täällä!
Leevi toimi tänään 10 ja 11 vuotiaalle neitokaiselle talutusratsuna, huomenna sama meno jatkuu. Tänään käytiin sellainen n. 2-3km kävelylenkki, ja muutama askel ravia. Huomenna pidän tytöille liinassa tunnin, saas nähdä mitä silloin keksimme, siitä kirjoittelen sitten vaikka ihan oman postauksen!
Tosiaan ajattelin nyt pitää sen kysymyspostauksen, ja kysymyksiä voi mulle laittaa Snapchattiin (jennikoool), instagramiin (jennielizabet_ TAI lamminveristaelamaa) tai ihan tänne blogin puolelle.
Mutta nyt mulla on teille kysymys; minkälaisia postauksia te haluatte? Lähinnä erikoispostauksia, videotkin onnistuu :) Kirjoitteken huomenna taas lisää.

torstai 14. heinäkuuta 2016

Unelman kanssa kävelyllä

Kamilla tuli meille eilen hevostelemaan. Syötiin ja lähdettiin Unelman luo. Puunattiin hevonen ja lähdettiin maastoon kävelylle. Unelma oli aluksi ehkä hieman hermostunut, mutta rentoutui aika hyvin sitten pitemmän päälle. Vasaran iskua se säikähti, kun kylän asukki pamautti traktorin kauhaan kun hitsasi sitä. Unelma kuitenkin rauhottui nopeasti, ja ihmeteltiin hetki laiduntavia lajitovereita. Jatkettiin matkaa ja käytiin yhdellä niityllä kuvailemassa. Tämä pitäisi joskus toteuttaa ihan panostettuna ja oikeasti ajan kansssa. Nimim. juoksutrikoot jalassa, huppari vyötäröllä ja paskainen paita päällä sekä hevosella riimut suitsien alla. Mutta kyllä noista silti ihan kivoja tuli! Nataa kuvien puhua! Tänään Unelma 12 vuotta.